2000-luku

Vuonna 2000 vanhan AIV tornin paikalle rakennettiin uusipesupaikka ja yläkertaan muumitaloksi kutsuttu leiriläisten majoitus tila joka mahdollistaa 12 leiriläisen majoittamisen samalla kertaa. Kesällä 2001 pihaan saapui parakki josta rakennettiin 5 hevosen pikkutalliksi kutsuttu talli. Samana kesänä ostettiin 9 ha kokoinen Pihlajajärventila n. 5 km päästä pienen pihlajajärven rannalta. Tilan pellot ovat heinän viljelyksessä joten siekkisen pellot voidaan käyttää laiduntamiseen.

Vuonna 2002 ensimmäinen oma kasvattimme Caramell aloitti kansallisen kilpailu-uransa menestyksekkäästi voittaen 5v. Racing finaalin ja sijoittuen ratsujalostusliiton derbyssä 3.

2003 maaliskuussa Maiju valmistui Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta laboratorioanalyytikoksi ja tuli kokopäiväiseksi ratsuttajaksi tallillemme. Kevään aikana talliimme syntyi kolme varsaa. Varsat Bix ja Bisqit olivat syntyessään terveitä mutta 3kk ikäisenä Bix jouduttiin lopettamaan vakavan kasvuhäiriön vuoksi. Kolmas varsamme Giant Line taisteli hengestään ensimmäisen kahden viikon ajan uuvuttaen myös meidät jatkuvalla 24h hoidolla. Taistelu kannatti ja Kaijasta kasvaa hieno ravurin alku.

Epäonni jatkui myös syksyllä kun Baikit sairastui mystiseen silmä sairauteen jota hoidettiin kolme kuukautta. Myös Caramell sai saman sairauden onneksi lievempänä mutta ei päässyt osallistumaan HIHS:n nuorten hevosten luokkaan johon sillä olisi ollut paikka. Hienoja hetkiäkin mahtui vuoteen kun Ponuveikko voitti suomenhevosten kenttämestaruus kultaa ja oli suomenhevosten pistekilpailussa 3. Lisäksi se voitti kouluratsastus aluemestaruus kultaa sekä sijoittui estealuemestaruuksissa hopealle.

Vuosi 2004 on ollut erittäin vaiheikas ja kilpailullisesti menestyksekäs. Katin selkä vaiva osoittautuikin luultua vakavammaksi ja Kati leikattiin tammikuun lopussa. Toipuminen onnistui hyvin ja takaisin ratsaille ja tallihommiin Kati palasi jo maaliskuun puolessa välissä. Seppo sairastui vakavasti toukokuussa ja odottelee sairaseläke päätöstä. Sepon kunto on onneksi parantunut päivä päivältä ja pieniä arkiaskareita pystyy jo tekemään. Talli osoittautui jälleen kerran pieneksi. Avuliaitten ystävien avustuksella latoon rakennettiin yksi karsina ja pihalle ponimökki. Muut rakennusprojektit kuten uusi leiri talo ovat olleet jäissä sepon sairauden vuoksi. Kati ja Maiju opettelivat myös erilaisia rakennushommia loppukesästä remontoidessaan tallia Sepon opastuksella.

Maiju on pitänyt jälleen huolen kilpailumenestyksestä saavuttaen Ponuveikkolla estemestaruus pronssia ja sijoittuivat koulumestaruuksissa hienosti 5. Caramellillä tuli TRS:n joukkueessa joukkue este SM hopeaa ja Caravellillä joukkue kenttä SM kultaa. Kansallisia startteja kertyi 113kpl joissa sijoituksia 64kpl. Kauden 2004 esteratsastuksen rankingissa Maiju löytyy sijalta 19 kun listalta löytyy 160 ratsastajaa.

Vuoteen mahtuu myös monta surullista tapahtumaa kun kolme meille tärkeää suurta hevostamme jouduttiin lopettamaan. 30v. ensimmäinen Maukka ponimme laukkasi vihreimmille niityille 6.10 ja kanta tammamme Candy 3.11. Maijun vanha kilpakumppani ja monien monien opettaja Apache sairastui vakavasti joulukuun puolessa välissä ja lopetettiin 13.1.

Vuonna 2005 oli jälleen edessä isoja muutoksia, kun pitkäaikainen työntekijämme Saara Nahkala jäi pois ja tilalle palkattiin Sanna Hartvik. Liisa ja Seppo rakensivat talon Pihlajajärven tilalle ja Kati, Arttu ja Jenni muuttivat Siekkiseen. Jenni aloitti koulun. Geisha-tamma varsoi Cruellaksi ristityn tamma varsan. Kasvattimme lupaava esteratsu Bandy menehtyi valitettavasti ruunauksen yhteydessä. Kilpailullisesti kesä oli kiireinen mutta menestyksekäs. Maiju voitti lainaratsulla Willin Oskari suomenhevosten kenttämestaruuskultaa ja valtava lauma nuoria hevosia teki hyviä suorituksia.

2006 syntyivät tamma Charita (e. Klimroos) ja ori Mr. Bond (e. Pinewood Her Highness). Molempien varsojen isä on oma oriimme Baikit. Myös Caramell varsoi orista Centimor, mutta varsa menehtyi viikon ikäisenä tehohoidosta huolimatta. Myös Ponuveikolle syntyivät ensimmäiset jälkeläiset. Maiju ratsasti Osaran-Opetuksella estemestaruushopeaa. Arttu opiskeli itselleen kengittäjän ammattitutkinnon. Jennin ensimmäinen ”oikea” poni Robinson saapui meille.

Tammikuussa 2007 tehtiin tilallamme sukupolvenvaihdos. Seposta tuli eläkeläinen ja tilan omistus ja siirtyy Katille ja Maijulle, sekä 10%:n osuus jäi Liisalle. Antti omistaa ja viljelee Pihlajajärven tilaa. Maaliskuussa meitä kohtasi valtava suru kun Sepon äiti Sirkka-mummimme kuoli yllättäen. Maiju kilpaili jälleen erittäin ahkerasti ja voitti mm. Ponuveikolla sh-estemestaruuden ja Nauriskydön Zilillä sh-kenttämestaruuden, sai sh-koulumestaruuspronssia Pilven Velholla sekä voitti Kennzo de Contella 5-vuotiaiden Racing-sarjan. Kauden aikana Maiju starttasi 251 kertaa joista voitti 38 kertaa ja sai muita palkintosijoja 78 kertaa. Jutta Neste aloitti työt Sannan muuttaessa Lehtimäelle. Syksyllä teimme mittavat remontit, kun ulkokenttä uusittiin täysin ja maneesia laajennettiin sekä pohja ja ulkopressu uusittiin. Samassa tohinassa Kati katkaisi kylkiluun ja joutui muutaman viikon sairaslomalle. Kati ja Arttu viettivät 10-vuotishääpäivää tehden ”häämatkan” Barcelonaan.

Vuodenvaihteessa 2007-08 Maiju vietti kolme kuukautta Hollannin Guttecovenissa Noora ja Mikko Forsténin luona valmentautumassa. Reissu oli erittäin antoisa, ja niinpä kaudesta -08 tuli Maijun tähänastisen kilpailu-uran menestynein. Hän voitti Ponuveikolla toisen perättäisen sh-estemestaruuden, Kennzolla Breeder’s Pricen sekä 6-vuotiaiden Racing-sarjan. Caravelle sijoittui viidenneksi GP-sarjassa, ja Kennzo sekä Maijun kilpailuttama MB´s Ragna valittiin HIHS:ssä nuorten hevosten arvosteluissa parhaaksi 5- ja 6-vuotiaiksi hevosiksi. Vuoden lopussa Maiju löytyi ranking-listalta sijalta 8! Syksyllä Kati aloitti Ypäjällä valjassepän opinnot ja Jutta ryhtyi pitämään arkisin kaikki tunnit. Marraskuussa Maiju muutti pysyvästi Hollantiin töihin ja kilpailemaan. Tallissa on muutama tyhjä karsina ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

Keväällä 2009 Kati valmistui valjassepäksi. Mikon loukattua kätensä Maiju sai elämänsä tilaisuuden ja pääsi Mikon tilalla kilpailemaan kansainvälistä Global Champions Touria mm. Monacossa, Estrillissa ja Cannesissa. Kilpailu käydään 160cm tasolla, ja mukana ovat maailman parhaat ratsastajat. Lisäksi hän hyppäsi Suomen Nations cup -joukkueessa, ja joukkue saavuttikin ensimmäistä kertaa finaalipaikan. Ja nähtiin Maiju kilpailemassa HIHS:issäkin.

Jenni aloitti kilpailemisen muuallakin kuin kotikisoissa ja pääsi Roopella aluevalmennukseen. Loppuvuodesta vanha Baikit-herra laukkasi vihreimmille niityille.

Maiju työskenteli Stall Forstenilla kevääseen 2010 asti, jolloin hän muutti Sveitsiin Max Haurin tallin ratsuttajaksi. Kaudella 2010 hän kilpaili tallin nuorilla hevosilla Sveitsin kansallisia kilpailuja. Jenni aloitti kilpailemaan kansallisella tasolla ja sijoittuikin Roopella hienosti 5. Hevoshullu pikkuponicupissa. Kesällä Kati teki vaikean ja pitkään mietityn ratkaisun ja päätti lopettaa ratsastuskoulutoiminnan. Elokuussa eräs aikakausi päättyi, kun Mallatin Ratsutila muuttui yksityistalliksi. Kati ja Liisa hoitavat tallin hevoset, ja Kati pitää edelleen tunteja kotona yksäreiden omistajille muutamana päivänä viikossa ja kiertää lisäksi valmentamassa ympäristössä.

Maaliskuussa 2011 Maiju aloittaa työt Optimum Horse tallilla lähellä Zurichiä. Samalla hänelle avautuu jälleen mahdollisuus kilpailla kansainvälisellä tasolla. Kausi onkin erittäin menestyksekäs: sijoituksia kertyy isoista kisoista ja Maiju hyppää myös World Cupia Lyonissa, Stuttgartissa, Leipzikissa ja Zurichissä. Kauden lopussa hän on FEI:n rankingissa toiseksi paras suomalainen!

Jenni kilpailee kansallisia ja voittaa Hämeen poniestealuemestaruuden Gemblulla, saa Roopella tyylimestaruushopeaa ja Veikolla suokkipronssia. Lisäksi hän voittaa Hämeen ponien estealuerankingin. Kesäkuussa Jenni ja Roope edustavat Suomea pikkuponien PM-kisoissa Tanskassa. Kati ja Arttu remontoivat ahkerasti taloa, ja leiritupakin tulee ulkoa valmiiksi ja sisätöitä tehdään pikku hiljaa talven mittaan.

Kaudella 2012 Jenni kilpaili ahkerasti Roopella pikkuponicupissa sijoittuen 3. ja Gemblulla poni GP:ssä sijoittuen 5. Veikko starttasi kansallisia sh luokkia ja oli suokki este SM kisoissa 5. Jennille hankittiin ensimmäinen oma hevonen Kiddy Queen.

2013 jouduimme luopumaan monesta ”vanhuksesta” kun Peppi koira, Esteri possu ja luottoratsu Pitko jouduttiin lopettamaan. Taloon saapui uusi koira ruskea labradorinnoutaja narttu Selena eli Senni. Pitkästä aikaa meille syntyi myös varsa ja vielä ihan ”kotitekoinen” Veikon Viivi isä Ponuveikko emä Tea Ljung. Maneesin pohjaa remontoitiin ja maaliskuussa vietettiin Jennin rippijuhlia. Jenni kilpaili menestyksekkäästi voittaen mm. junnujen hallimestaruuden ja aluemestaruuden Rio Nuevolla, Gemblu sai ponejen hallimestaruuksissa pronssia ja Pocahontas ponejen aluemestaruus pronssia. Niilo ja Gemblu kilpailivat HIHs:ssä sijoittuen. Jenni ja Gemblu osallistuivat ponien PM kilpailuihin Ruotsin Flyinge:ssä. Jennin pitkäaikainen kilpakumppani Robinson myytiin. Maiju ratsasti suomen joukkueessa EM-kilpailuissa Tanskan Herningissä hevosella Urvelen van de helle ja oli kauden lopussa FEI:n listan paras suomalaisratsastaja.

2014 Leiritalo valmistuu sopivasti juuri ennen kesän valmennusleirejä. Maiju osallistui Caen:nin MM- kilpailuihin Armani the Gun hevosellaan ja oli Suomen joukkueen paras ratsastaja. Saavuttaa kauden aikana 6 kansainvälistä GP sijoitusta. Jenni kilpaili viimeistä vuottaan poneilla. Pocahontas sai aluemestaruus hopeaa ja alue joukkuemestaruuksista Hämeen ponijoukkue (Gemblu) sai kultaa ja juniorijoukkue (Evita) hopeaa. Pocahontas myytiin ja talliin tuli uusia hevosia.

Vuosi 2015 on ollut suurten tapahtumien vuosi. Keväällä remontoitiin tallia siten että vanha leirikämppä purettiin ja tilalle tehtiin satula- ja kuivaushuone. Heinäkuussa aloitettiin vanhan ladon osan purku ja marraskuussa hevoset muuttivat uuteen ”kivitalliin”.

Mallatin Ratsutila sai Virrat palkinnon tunnustuksena pitkän linjan yritystoiminnasta, näkyvyydestä ja menestyksestä kotimaan ja ulkomaan kisakentillä.

Maiju ratsastaa ensimmäisen GP voittonsa Vincentellä Ranskan Samorinin kolmen tähden kilpailuissa. EM kisat ikävä kyllä jäivät välistä Vincenten ähkyleikkauksen vuoksi. Joulukuussa Maiju muutti Ranskaan ja aloitti työt uudessa paikassa.

Jenni kilpaili huikean menestyksekkäästi voittaen mm. pegasos hevosmatkat juniorisarjan ja antares juniori GP sarjan, junnujen aluemestaruuskultaa, suomenhevosten aluemestaruuskultaa. Hallimestaruuksista saavutettiin pronssia ja HIHS:ssä junioriluokissa kaksi kolmatta sijaa. Kauden päätteeksi Jenni oli junnujen esterankingin 1. ja Maiju sennujen 2.

Viimeinen poni Gembloux myytiin.

2016 Uusittiin ns puutallin karsinat sekä rakennettiin Artun kengityspaja valmiiksi. Maiju kilpaili kansainvälisellä 5* tasolla hevosilla Vatson Sitte ja Usador du Rouet mm. Lyonissa, Lontoossa, Madridissa, Keilissä ja Helsingissä. Sekä ratsasti Suomen joukkueessa Budabestin nations cupissa.

Jenni kilpaili ahkerasti useiden eri omistajien hevosilla ja ratsasti uransa parhaan kauden. Evita van Het Muggebos keräsi voittoja ja sijoituksia kansallisella 120-130cm tasolla. Kauden ykköshevonen oli kuitenkin Tobima, jolla Jenni edusti Suomea junioreiden PM-kisoissa saavuttaen ensimmäisen päivän luokassa 4. sijan ja henkilökohtaisen 11. sijan. Muita kauden huippu sijoituksia Tobiman kanssa olivat 3. sija LähiTapiola Future Challenge- osakilpailussa ja paikka Wolksvagen Leading Rider-kisaan sekä sijoitus HIHS:n U25-tourilla. Kauden paras sijoitus saavutettiin syksyllä Tallinna International Horse Showssa, jossa Jenni ja Tobima sijoittuivat 3. kansainvälisessä 2* U25-luokassa. Kausi 2016 huipentui Jennin henkilökohtaiseen junioreiden ranking- voittoon, sekä Tobiman 1. tilaan ja Evitan 3. tilaan junioreiden ratsukkokohtaisessa rankingissa. Näin ollen Jenni saavutti myös SRL:n myöntämän junioreiden valiomerkin.

2017 oli jälleen suurten muutosten vuosi. Huhtikuun alussa aloitimme uudelleen ratsastukoulutoiminnan. Opettajaksi tuli Virroille paluu muuton tehnyt Jenny Autio.

Jenni sai lukion päätöseen ja muutti toukokuun alussa Kemiönsaarelle Jessica Timgren-Forssin tallille ratsuttajaksi. Jenni kilpaili pääasiassa nuorilla hevosilla kun Evita van het Muggebos myytiin. Myös Maijun parhaat kisahevoset myytiin ja heräsi ajatus että kannattaisiko nuoria hevosia ratsuttaa omassa firmassa. Kesäkuussa Maiju muutti Ranskassa La Rochellesta Pariisin lähelle ja aloitti oman talllin pyörittämisen. Pitkästä aikaa pihassa kirmaa myös varsa kun Jennin entinen kisa tamma Arctica varsoi tamma varsan orista Concreto.Kivitallin rakennus urakka saatiin lopullisesti päätykseen kun kahvikämppä valmistui loppusyksystä. Myös maneesin pohjaa uusittiin ja sinne asennettiin uudet led valaisimet. Ja koska tilaa on aina liian vähän vanhalle pesupaikalle rakennettiin karsinat kahdelle ponille. Jenni kirjoitti syksyllä ylioppilaaksi mutta juhlii vasta keväällä 2018.