Uutisia helmikuussa 2017

RATSASTUSKOULUN AVAJAISET LA 1.4. Ohjelmassa mm. ratsastusnäytöksiä, tuntihevosten esittelyt, hevosvaruste kirppari, Virtain Ratsastajat ry:n esittely, talutusratsastusta ja kahvitarjoitua.

Tunnit ovat täyttyneet mukavasti, mutta vielä on tilaa kaikentasoisille ratsastajille.

Kati pitää edelleen valmennustunteja niin oman tallin väelle kuin muillekkin innokkaille. Nyt vielä tiistaisin, mutta 3.4. alkaen maanataisin. Tule rohkeasti mukaan!

Ratsastuskoulun hevoset tulevat asumaan ns. puutallissa, jota onkin nyt vähän remontoitu, jotta kaikki tilat saadaan mahdollisimman toimiviksi. Ponit tulevat asumaan pikkutallissa.

Tulevat tuntihevoset ja -ponit löydät ratsastuskoulun osiosta.

Kesän valmennusleirit alkavat olla täynnä, mutta yleis-/esteleireillä on vielä tilaa.

Jenni voitti junioreiden valiomerkin 2016 eli oli kauden aikana eniten ranking-pisteitä kerännyt juniori.

Nyt on ollut kisatauko jonka aikana on valmentauduttu ahkerasti niin Piia Pantsun kuin Ted Nätterqwistin opeissa.

Arttu on myös aloittanut valmistautumisen golf-kauteen käymällä Tampereella golf-kurssilla.

Maiju ja Hilaire viettivät vuoden vaihteen Suomessa ja lomailivat Katin ja Artun kanssa Taivalkoskella.

Veikko esiintyy Ypäjällä Orisuora-tapahtumassa 11.3. ja on jälleen käytettävissä jalostukseen kaudella 2017.